Seikkailu jatkuu

Terrrve taas täältä Mumbaista! Tolppanen tässä kirjoittelee taas viime päivän menoja mitä on ollaan puuhailtu ja kaikkee on kyllä nähty ja tehty! Taas hirveä muistelointi alkaa, älkää ihmetelkö jos tulee sekavaa tekstiä.

Bollywood-päivän jälkeen seuraava aamu oli rento, käytiin Le Cafessa ottamassa vähän aamupalaa (hitosti vohveleita!) että jaksaa illalla lähteä yökerhoja kuvailemaan Bandraan. Bandra on siis vähän rikkaampi seutu täällä, siellä asuu Bollywoodin tähtiä, bisneshaita ja muita rikkaita tyyppejä. Huomasi sen kyllä jo paikan päällä, autot alkoi olemaan uusia mersuja ja paikalliset näytti paljon vaaleemmilta, liekkö sillä vaikutusta asiaan. Noh, siinäpä sitten kierreltiin ensin tuk-tukeilla ympäri bandraa kun kuskeilla ei ollut mitään hajua minne mennä. Parasta oli, kun lopulta pysähdyttiin niin kuski pyysi miulta ja Jesselta 1000 rupiaa koko kyydistä! Joo kyllä oltiin maksamassa semmosia summia, lopulta päästiin 350 rupiaan, mutta sekin oli luvattoman paljon yhestä riksamatkasta. Tämän episodin jälkeen painuttiin syömään Steak Houseen, josta sai eurooppalaisempaa ruokaa, meikä veti siellä kyllä niin hyvän pitsan huh huh! Todellista herkkua sellainen ohutpohjainen supermättöpitsa, meni aika hyvin napaan asti. Pojat taisi koti-ikävissään vetäistä kunnon nautapihvit, kun oli kerrankin paikka mistä sai ihan oikeaa lihaa. Ymmärrän kyllä, itselläkin alkaa kanaa jo tulvia korvista ulos, lievää kyllästymistä havaittavissa. Syömisen jälkeen lähdettiin metsästämään yökerhoja, ja siinäkin kyllä meni oma aikansa ennen kuin löysi mitään järellistä, harhailtiin ihan kiitettävästi. Mutta vähintäänkin niin hienosti, että huomattiin jossain koulun takana olevan joku livekonsertti menossa, ja mention kurkkaamaan mikä siellä on menossa. Aluksi vartijat eivät päästäneet meitä sisään, mutta sitten juteltiin paikallisille oppilaille ja heidän avulla päästiin kattomaan. Soittamassa oli paikallinen intialainen punkkibändi, voitteko kuvitella! Oli ehkä maailman siisteintä löytää tämmöistä, juuri tälläistä mie kaipasinkin, löytää Intiasta jotain sellasta mitä ei uskoisi todeksi. Harmiksi keikka oli lopuillaan ja päästiin näkemään vain pari biisiä. Tutustuttiin siinä samalla myös intialaiseen heviyhtyeeseen, jätkät vaikutti tosi mukavilta ja tiesivät jopa suomalaisia hevibändejä! Kyseinen tapahtuma oli bändikisa, en tiedä kuka sen sitten voitti, mutta vakuuttavan näköistä toimintaa oli. Tarkoituksena on mennä 4.3 katsomaan kyseinen hevibändi livenä ja tehdä haastattelu heistä, ai että mie tykkään! Onneksemme bändin pojat osasi neuvoa meille paikallisia yökerhoja ja löydettiin Red Ant –niminen paikka, oli aika fiini mesta, isot screenit ja punainen tyylikäs sisustus oli kyllä meikäläisen mieleen ja taisi olla muillekin ainakin ilmeistä päätellen. Saatiin hyvää matskua koko paikasta ja haastattelu paikan managerilta (tänään menossa takaisin kuvaamaan lisää, kun klubi on täynnä, kuhan tämän saan kirjoitettua). Meni melko myöhään, mutta piti lähteä maholliseman aikaisin, sillä huomenna piti olla freshinä, opettajamme Pilvi oli tulossa.

Aamu alkoi rauhallisesti chillailen ja lähtien aamupalalle. Tai no aamu, kello oli varmaan 11. Siinä vedeltiin pirtelöt, mutta kahvilasta ei saanut vissiin mitä ruokaa, myyjästä ei saanut mitään selvää. Juotiin pirtelöt ja lähdettiin toiseen paikkaan syömään (vohveleita nams) Jesse taisi vetää perus kanaburgerimättönsä, pitäisi varmaan itsekkin kokeilla jossain välissä. Kun päästiin syömästä takaisin hotellille, Pilvi oli jo saapunut paikalle (oli puhetta edellisiltana että mennään vastaan alas, mutta nälälle ei voi mitään) Siinä sitten kyseltiin kuulumiset Suomesta ja miten on matka mennyt ja niin edespäin. Siitäpä sitten istuskeltiin vielä hotellilla jonkin aikaa jutustellen, kunnes päätettiin lähteä syömään, Pilvi halusi intialaista, joten ratkaisu oli meidän vakioruokapaikka missä käydään aina jos intialaista halutaan. Hyvää mättöä taas oli, tällä kertaa tosin tilattiin vähemmän ruokaa, kun siellä jos tilaa kaikki itelleen omaa annoksen, jaa puolet ruuasta pöytään, on isot annokset. Säästettiin aika roimasti rahaa näin, tosin tarjoilijat oli ihmeissään että mites me näin vähän tilataan.  Ruokailun jälkeen pyörittiin takaisin hotellille ja sulattelemaan ruokaa, ja ylös hotellin katolle rentoutumaan ja vesipiippua polttelemaan. Hotellin katosta onkin tullut jo vakioiltapaikka missä vietetään aikaa. Pilvi ja Eve lähtivät jo nukkumaan, kun vielä poikien kanssa jäätiin fiilistelemään joksikin aikaa. Kunnes tuli idea että lähdetäämpäs vielä Le Cafeeseen istumaan ja ilta sitten venyikin kahteen asti.

Noh hauskaa oli, paitsi aamulla minulla, piti herätä 7:15, tarkoituksena lähteä shoppailemaan Pilvin ja Even kanssa (ainoana miehenä, hassua onko?) Pojat jäivät nukkumaan kapuloitansa pois ja me sitten tyttöjen kaa lähdettiin keskustaan. Tulikin sitten ostettua vaikka mitä. Se reissu oli muutenkin hieno, kun kävin ensin nostamassa rahaa shoppailua varten. Noin tunnin päästä eksyttiin hienompaan t-paitaliikkeeseen, jossa päätin että maksan kortilla. Hetkonen, missäs se kortti on..? VIT..! Äkkiä käteiset tiskiin ja juosten takaisin pankille katsomaan oisko kortti vielä tallella! Eipä ollut enää tallella, olisin tarvinut jonkun korttinumeron että oisivat voineet auttaa asiassa. Siinä vaiheessa kyllä oli semmonen olo että hienosti  taas menee. Noh eikun takaisin etsimään Pilvi ja Eve että saisi soitettua pankki että kortti kiinni ja äkkiä! Noh, heitä varmaan etsin jonkun 15 minuuttia basaareilta, ei löytynyt mistään. Tässä vaiheessa mietin jo että mitähän hittoa tässä seuraavaks tapahtuu, meikä ryöstetään tai jotain. Noh, onneksi lopulta löysin heidät ja selitin tilanteeni. Sain puhelimen lainaan ja soitin pankkiin että nyt se kortti kiinni. Voi hyvänen aika mikä sydeemi, piti tunnistautua verkkopankin tunnusluvulla automaatille, en voinut sille oikealle asiakaspalvelijalle sitten tunnistautua! Muutenkin kuuluvuus oli mitä oli, kun liikennen meteli ja rumpukauppias tulee viereen päristelemään, jopa meikäläisen kärsivällisyys oli siinä pikku hiljaa lopuillaan. Onneksi sain lopulta sen kortin sammutettua, missä lie menossa koko kortti, uusi on Suomessa tulossa jo kotia päin. Siinä vielä viimeiset shoppailut ja kohti meidän yhteistyöopistoa, miittinki oli sovittu kello 14. Sinne siis taksilla, ja pojatkin saapuivat paikalle riksalla. Oli harvinaisen hieno paikka, todella tunnelmallinen koulu, fiilistä löytyi.  Illalla sitten lähdettiin Juhun rantaa seikkailemaan, itse vielä sherwani päällä (paikallisten kansallispuku/juhlapuku). Sain aika hyviä katseita kerättyä, varsinkin kun Juhusta suunnattiin Bandraan basaareille, siellä vasta ihmiset katsoivat huvittuneina. Aika perusilta oli, käytiin kahvilla ja osteltiin tuliaisia, hauskaa oli.

Aamuherätys oli taas antoisa, lähdettiin tsekkaamaan aamusta yksi hindutemppeli keskellä kaupunkia, oli aika mielenkiintoinen näky miten sellainen pyhä paikka ja ihmisten asutus ympäriltä tiivisti koko paikan omituiseksi kokonaisuudeksi. Mutta omalla tavallaan vähän petyin, odotin todellista hiljaisuutta ja sen sellaista, ei oikein tuollainen kaupunkitemppelimeininki ollut miun mieleen. Siinäpä sit kuvailtiin vähän ja Chowpattyn rannalle seuraavaks. Se oli jo aika siistiä meininkiä (paitsi paskanen ranta ei kyllä ollut ihana näky) ihmiset näytti aika onnellisilta siellä, varsinkin pariskuntia tuntui olevan aika paljon. Siinäpä sitten vähän pyöriskeltiin ympäri ämpäri, Eve erkani meistä, koska halusi käydä tsekkaamassa  jonkin temppelin jostain päin, me mention Pilvin ja poikien kanssa virkistäytymään rantakahviossa, oli aika hintava paikka, mutta ainakin tunnelmaa oli.

 

Plöh, ompas tätä tekstiä taas kertynyt. En jaksais selittää kyllä kaikkea. Noh, käytiin tuossa poikien kanssa yökerhosta ottaa lisää kuvaa kun oli enemmän porukkaa ja käytiin meditaatiokeskuksessa, se oli helkkarin siisti paikka. En tiiä, tätä tekstiä tulee aina kertymään liikaa kun on monta päivää kirjoittamatta, ja täällä näkee niin paljon kaikkea. Hölmöö sinänsä yrittää kertoa ja näyttää kuvilla minkälaista täällä on, ei se miltään näytä näin. Toivoisin että ihmiset pääsisivät käymään täällä, on tämä sen verran huikaiseva paikka ja pistää miettimään asioita. Mutta meistä alkaa jo huomata pientä koti-ikävää, eniten ehkä meissä jätkissä, mutta ollaan yritetty olla välittämättä. Tämmöisiä mahdollisuuksia tulee niin harvoin että turha pilata sillä koti-ikävällä vaan pyrkiä nauttimaan niin paljon kuin voi. Mutta Mumbaihin on kyllä jo kyllästynyt se on varma. Tänään ainakin tajusi sen, kun taksi jätti moottoritielle, rengas puhkesi. Piti ottaa siinä sen renkaanvaihdon ajan ja kuunnella sitä kuinka oikeasti ne ihmiset tööttäsivät ihan turhan takia, siinä vaiheessa huutelin jo melkoisen agressiivisesti autoille. Eihän ne suomea tajunnut, mutta ainakin helpotti. Niin mutta siis, kaikki tässä oottaa Goalle pääsyä, jotenkin tämä kaupunkielämä alkaa olla niin nähtyä. Sittenpä tässä kohta on reissu ohi, 4 päivää Goalla, sitten 5 päivää täällä Mumbaissa ja 2 päivää Delhissä ja kotosuomi kutsuu ruisleipineen ja maitoineen takaisin. Hassua. Taidan lähteä tästä pakkamaan Goan reissua varten, ajattelin pärjätä pelkällä olkalaukulla, saa nähdä miten käy, kirjoitellaan sitten taas kun sieltä päästään, sen on moikka ny!

Bollywood!

Moro jälleen kerran! Aika on taas vierähtänyt siivillä ja bloginkin kirjoittelu unohtuu siinä sivussa. Pitänee yrittää kirjottaa niin paljon kun muistan.

Käytiin tosiaan siellä kansallispuistossa, mikähän gandhi sekin taas oli. Tarkoituksena siis dokumentin kuvaaminen sieltä ja paikan päällä olevista luolista. Eipä päästy sisään sinne luoliin kamojen kanssa, joten mie, Jesse ja Oscar jäätiin ulos ja tehtiin edes jotain, Eve ja Tumppi lähti luolille tutkimaan ja heillä menikin siellä pari tuntia. Me poikien kanssa mietiskeltiin siinä dokumentin syvintä tarkoitusta ja ruokittiin apinoita kekseillä ja rypäleitä, ne oli kyllä varsinaisia vekkuleita!  Tutustuimme samalla mieheen nimeltä Moses, joka vaikutti tosi mukavalta kaverilta, vähän vanhempi herrasmies. Hänen ansiostaan oikeastaan aloimme ruokkia apinoitakin. Kun lopulta Eve ja Tumppi saapuivat, hyvästeltiin apinat ja lähdettiin safariajelulle. Videokuvaus olisi maksanut 1000 rupiaa mitä vit... Päätettiin ottaa flipillä matskut sieltä, ilman maksua (hirveitä pahiksia). Safariajelulle päästyä, oli ehkä viisain liike koko reissulla olla maksamatta koko laskua. Nähdä pari tiikeriä häkissä makaamassa kaukana. Ehkä surkein reissu ikinä. Onneksi koko safariajelu maksoi vaan muutamia kymmeniä rupioita. Tästä turhautuneina päätettiin lähteä takas hotellille, kansallispuisto oli aika turha paikka, paitsi apinat. Hotellille tultaessa taidettiin käydä syömässä, oliko jopa sen yhen suomalaisen ja saksalaisen kanssa. Hitto kun muistaa taas. Niin, muut tapasivat yhteistyökoulussa olleessa tapaamisessa yhen suomalaisen ja saksalaisen, joiden kanssa ollaan välillä hengailtu täällä, mukavia tyyppejä. Molemmat olivat jo olleet täällä monta kuukautta, ja taitavat vieläkin olla, vaihto-oppilaita kun ovat.

Oikeasti nyt vähän pelottaa, en muista mitä tehtiin viikonloppuna
(huom. En ole nauttinut mitään laitonta) Joku päivä myö käytiin kaupungissa Marlenen ja Reetan kanssa (vaihto-oppilaiden). Joka muuten oli ehkä häröin päivä koko reissulla, ainakin miulla. Tosiaan meillä oli suunniteltu että lähdetään junalla keskustaan Chemburista. Reetta sanoi että meidän kannattaisi kuvata paikallisten junakäyttäytymistä, koska siellä kaikki on ihan erinlaista. Siinä hän oli kyllä harvinaisen oikeassa. Aamulla saavuttiin asemalle, ja otettiin pari spiikkiä purkkiin siitä ja ostettiin liput. Eve ehdotti että ois hyvä kuvata kun juna saapuu paikalle. Noh, olihan se hienon näköinen. Mutta se kirottu juna pysyi paikallaan ehkä 5 sekuntia ja lähti matkaan. Ihmiset rynnivät sisään ja ulos junasta kuin hulluksi tulleet kanat. Se oli järkyttävän näköistä touhua. Joten mitäpä luulette, jäinkö minä asemalle kameran, monopodin, kameralaukun ja laukkuni kanssa? Jep. Noh, päätinpä sitten vielä kuvata sen kun juna ajaa pois kun ei ollut mitään tehtävissä enää. Siinäpä sitten kamoja purkaessa naureskelin itsekseni että mitähän sitä nytten. Noh, päätin lähteä takasin hotellille kysyy muistaako kukaan siellä että minne me oltiin menossa, muistin vaan että jonnekin museolle, mutta mikä sen nimi taas oli. Eipä ne muistaneet, mutta sain onneksi Oscarin puhelinnumeron sieltä ja soitin. Oscar sanoi, että hyppää vaan junaan, ei siinä muuta. Aattelin aluks että ei hitto, tästä ei tuu kun sanomista. Ei sentään. Tein tämän matkan ajan flipillä minidokumenttia itseni eksymisestä, saa nähä jos editois siitä jotain. Sittenpä muuta kuin asemaa kohti ja onnea koittamaan. Ainoa huoleni oli oikeastaan miten saan kamani mukaan junan tullessa. Hienostihan ne tulikin. Tosin siinä oli ehkä neliömetrin kokoisen alueella 10 ihmistä, ja kamera jäi jonnekin väliin. Sain nostettua sen ylös sieltä onneksi, siinä vaiheessa pelkäsin kyllä kameran puolesta. Mutta sitä ihmismassaa, hyvä ettei ruvenut ahdistamaan, se oli hiton karua. Kaikki tuijotti meikäläistä, ainoa länkkärinä vaunussa, joka puhui itekseen flipille. Varmaan mielenkiintoisen näköistä touhua. Noh lopulta päädyin keskustan asemalle, ja se vasta olikin täynnä ihmisiä. Mietin siinä miten hitossa löydän täältä muut. Onneksi se olikin yllättävän kivutonta ja kaikki päätyi onnellisesti.

Päätettiin lähteä ensimmäisenä syömään, mentiikin sitten oikein kunnon porvariravintolaan. Ruoka oli hintavaa mutta herkullista. Siitäpä lähdettiin basaareille tutkimaan tuliaisia (hetkonen, miulla oli kamat mukana ja me mentiin shoppailee, eikös se pitänyt olla työpäivä?) Toisaalta, se oli Tumpin viimeinen päivä Mumbaissa, joten sama ottaa rennosti ja antaa Tumpin nauttia viimeisistä hetkistä täällä. Siinäpä meni shoppailessa vähän aikaa, ja ostettiin Jessen kanssa vesipiiputkin, mitä sitten illalla tuli testattua, oikein rentouttavaa puuhaa (tietämättömille tiedoksi, siinä on makutupakkaa eikä mitään pärinäaineita). Sunnuntaina oltiinkin sitten neljästään täällä chillailesssa, paitsi mie, Jesse Ja Oscar saatiin tarjous Bollywoodiin, joten lähdetiin aamupäivästä odottamaan keskustaan kyytiä. Noh, lavasteissa oli tapahtunut jokin onnettomuus joten ei päästy sinä päivänä lähtemään. Ilman kamojakaan ei voinut kuvata mitään, joten pääteltiin ostella lisää tuliaisia ja lähteä sitten takaisin Chemburiin. Illalla lähdetiin sitten kuvaamaan dokkaariin materiaalia paikallisista ruokapaikoista, käytiin vakiopaikasamme syömässä taas kunnon mätöt. Seuraavana päivässä pitkä päivä Bollywoodissa, jiihaa.

Herätyskello soi kello 6. Hitto että ois nukuttanut vielä ihan mukavasti, mutta ei voinut mitään, parrasvalot kutsuivat jo meitä luokseen. Nopeat aamutoimet läpi ja oottelemaan taksia pihamaalle. Raskainta aamulla oli ehkä Jessellä parin tunnin yöunet takana, mutta hyvin näytti silti pärjäävän. Noh taksilla kohti keskustaa ja toivoa että pääsisi jo studioille. Aamupalalla käytiin mäkkärissä, josta siis lähtökin tapahtui. Oli muuten harvinaisen huono aamupala mäkkärissä, ei enää kiitos. Paikalle alkoi ilmestyä muitakin länkkäreitä, jotka oli menossa kuvauksiin. Päästiin vihdoinkin lähtemään klo 8 ja eikun matkaan Shetty Travels-bussilla, josta tulikin sitten väännettyä vitsejä mm. Shitty Travels oli paljon todenmukaisempi nimi koko bussista. Studioille saavuttua hikisen ja tunkkaisen bussimatkan jälkeen, oli pieni kihelmöinti ilmassa, odotti innoissaan että mikä meitä odottaa. Olihan varsinainen reissu kyllä, meidän rooli oli olla yleisö tappelussa, jossa oli kyse elämästä ja kuolemasta. Koko 14 tuntia meni lähinnä odotellessa aina kuvauksia epämukavilla tuoleilla. Mutta hienon näköistä kyllä oli, paikalliset sähkövedot ja kaikki muukin teknisesti oli epämääräisen näköistä. Tosin Bollywoodin tyypeillä ei taida olla mitään käsitystä organisaatiosta ja suunnittelusta. Kuvausjärjestys oli epälooginen ja turhaa odottelua oli paljon. Ei voinut edes mennä välillä tauolle, vaikka seuraavan kuvan järjestämiseen meni puoli tuntia. Noh ei voi syyttääkään, kaikki tekee omalla tavallaan.

Myös laserosoittimien käyttö ärsytti, sillä kontroloitiin ihmisiä vähintääkin vittumaisesti. Periaattessa muuten tehokas tapa, mutta hitto että kävi silmiin. Paikan päällä tuli sitten tutustuttua muihin ulkomaalaisiin mm. tanskalaisiin, ruotsalaisiin ja löydettiin jopa yksi suomalainenkin paikan päältä, siistiä! Hauskoja tyyppejä kaikki, varsinkin paluumatkalla oli hauska meno. Tosin bussi jätti meidät keskelle liikenneympyrää, se oli aika hooceeta juosta pois bussista ja väistellä autoja samalla ja vielä hyvästit siinä ihmisille heittää. Raskaan päivän jälkeen, 500 rupiaa rikkaampaa oli hienoa päästä sänkyyn koisimaan ja tietää että aamulla ei ollut aikainen herätys tiedossa, Kyllä muuten nukutti pientä ihmistä ai että! Jesse nukkui jo puolille päiville, me Oscarin kanssa herättiin vaille 10. Kaikkien herättyä käytiin läheistä kahviosta juomassa pirtelöt ja latet ja nyt tässä tätä blogia kirjoittelen. Saatiin jopa teaser valmiiksi meidän dokumentista, tosin vain Flipin materiaalista, koska formaattiongelmat. Voisin linkin heittää tähän: :
http://www.youtube.com/watch?v=Uf5mGZSuGsQ

Pitemmittä puheitta reissu jatkuu ja tänään tiedossa yöelämän kuvauksia, minä jatkan tässä vesipiipun polttelua, näkemisiin ihmiset!

Heissanteera taas! Tolppanen tässä taas kirjoittelee, ei nuo muut oikein ole kirjoitustuulelle vielä päässeet, toivottavasti jossain vaiheessa. Näyttää siltä, että pitänee aika nopeasti taas kirjoitella ylös, mitä on tapahtunut tässä muutaman päivän aikana. Noh, flunssani on jo paljon paremmassa kunnossa, mutta vaikuttaa siltä, että Eve taisi saada sen.

Elikkä aloitettiin vihdoinkin kunnolla dokumenttimme teko, kaikki alkoi Elephant Islandilta. Ensin Gatewaylta lautalla sinne reilu tunnin matka, läpi savusumun. Jännä miten merelle ei oikeasti nähnyt mitään, siellä sitä sumussa ajeltiin. Lopulta saari alkoi siintää horisontissa ja saavuimme paikalle. Kyllähän se oli aikamoinen turistirysä, mutta ne luolat oli aika siistejä. Ja niin, apinat! Apinoista kuulettte enemmän, kunnes pääsen Matheraan asti tässä tekstissä. Aluksi vähän oli pientä ruosteisuutta kuvaamisen suhteen, mutta pikku hiljaa saatiin hommaa luistamaan järkevämmin. Elephant Island ei kyllä muuten ollut kovinkaan kummanen paikka, vaikka luolatkin oli todella vanhoja ja siistejä! Ehkä tuo turistipaljous vähän  häiritse, mutta piti olla välittämättä siitä. Takaisin tullessa Jesseen alkoi nukuttaa, ja saatinkin aika mainio kuva otettua tuosta nautitusta lakisääteisestä tauostaan. Noh, siinäpä sitten takaisin hotellille ja käytiin taas illalla syömässä ja rentoutumassa, seuraavana päivänä tiedossa aikainen herätys klo 6.

Aamuherätys. Voi että kun jäi hyvä uni kesken, oli justiinsa tekemässä jotain eeppistä projektia jossain. Noh, teenhän mie nyttenkin. Aamutoimet nopeasti ja eikun alas taksia odottamaan. Kaikki kyllä näytti aika väsyneiltä, vähemmästäkin. Mutta onneksi väsymys muuttui innostukseksi, olimme lähdössä kohti Matheran vuoristokylää. Oli kyllä todella siisti reissu! Matka kesti Mumbaista sinne noin 2 tuntia autolla, sitten ajeltiin vuoristoon näköalajunalla, sekin kestin sen 2 tuntia, mutta oli sen arvoista. Kauniita maisemia täynnä, vuohia ja apinoita. Lopulta päästiin Matheraan, siellä sitten odottikin yllätys, piti maksaa sisäänpääsy kaupunkiin! Eihän 25 rupiaa paljon ole, mutta ajatuksena tuntui erittäin tyhmältä. Viimeisetkin ajatuksen rippeet huolettomasta, aidosta vuoristokylästä kaikkosivat kun tultiin pääkadulle. Täynnä krääsäkojuja, kioskeja yms. Mutta ei se haitannut paljoa, luonto ja maisemat korvasi kaikki miinuspuolet mukavasti. Ensimmäinen päivä lähinnä kierettiin paikan nähtävyyksiä mm. Echo Point, Charlotte Lake ynnä muita paikkoja. Echo point oli aika pettymys, varsinkin Jesse äänituotannon mies kun on. Kaiku oli todella laimea, ääni syttyi vaan yhdestä seinästä. Charlotte Lake oli ihan siisti, varsinkin kuivunut putous, jonka reunalla käytiin kattomassa valtavaa putousta (vaikka ei sinne ois saanut mennä..)
Päivä päättyi auringonlaskupaikalla, joka saatiinkin kuvattua varsin tuskallisesti. Meikäläisen piti puolisen tuntia olla paikalla käsivarakameralla aitaa vasten, että voidaan sitten nopeuttaa koko shotti. Puolen tunnin tuska ehkä alle 10 kuvasta, sitähän se taide on. Auringonlaskun jälkeen hotellille putsaa kamoja paikallisesta pölystä ja iltapalan syömiseen, mielenkiintoisinta ehkä paikallisessa ruuassa oli, että siellä ei saanut ollenkaan liharuokaa, kaikki olo vegepöperöä (harvinaisen hyvää vegepöperöö!). Sittenpä sitä pitikin melkein heti painua nukkumaan, tiedossa aikainen (turha) herätys.

klo 5:10 alkoi kuulua epämääräisiä ääniä. Jonkun herätyskello lähinnä kuulosti ambientmöröltä suoraan meren pohjasta, ainakin siihen kellon aikaan. Mutta yllättävän pirteänä kaikki heräsi tuohon kellonaikaan, nopeat aamutoimet, kamojen pakkaus ja eikun matkaan kohti auringonnousupaikkaa! Talsittiin pimeässä muutama kilometri, huomaten että harhauduttiin reitiltä. Käveltiin vahingossa ulos koko kylästä. Noh, siinä vaiheessa meikä huomasi kaupungin valot alhaalla ja päätti ottaa vähän kuvituskuvaa. Kamera päälle ja eikun kuv.. Mitä? Miksi tähän ei tuu virtaa? VOI PER..... Kameran akku jäi hotellille, hieno moka hermanni. Noh, Tumppi ja Eve päättivät silti lähteä Sunset pointille kuvaa, me poikien kanssa aateltiin että  turha lähteä, kun ei saa kuvattua ees koko hommaa. Lähdettiin hotellille lepäämään ja nukahettiinkin, heräsin seuraavan kerran siihen kun Tumppi avasi oven. Siinäpä aamupalalle syömään ja kohti Mumbaita taas. Ainiin, unohdin mainita meidän kivasta matkaoppaasta nimeltä Tuk-Tuk. Hän johti meitä pimeässä metsissä ja poluilla ja pääsimme aina perille! Hieno koira. Hänen kaverinsa Tak-Tak, oli aina vahtimassa ruokailun aikana että apinat eivät tule pöllimään ruokia tai mitään muutakaan, nehän tosiaan kävin Jessen kimppuun yhdessä vaiheessa, Jesse huusi kuin pikkulapsi äitiään. Onneksi ei kuitenkaan käynyt mitään. Hitto kun tää teksti hyppii. Niin siis lähdettiin taksilla takaisin Mumbaihin ja matka menikin fiilistellessä mp3-soittimesta Sydän,sydän yhtyettä. Päästiin vihdoinkin hotellille punaisten kenkien kera, kiitos pölyn. Kengät vieläkin ihan punaset sjldasljklsa. Voisi harkita ostavansa jotkut sandaalit täältä. Nyt ei kyllä jaksaa enempää kirjoittaa, internet-aikakin taitaa olla lopuillaan. Huomenna kohti kansallispuistoa ja siellä taas hommia riittää varmastikkin, odottaen huomista, taidan lähtee kattomaan mitä nuo pojat oikein puuhaa, villiä menoa taitaa olla huoneessa...

Seuraavaan kertaan taas!

Hyvää ruokaa ja intialaiset häät

Hei taas! Tolppanen tässä taas on kirjoittelemassa sängystä käsin, jonkinasteinen kuume tai jokin valtasi meikäläisen ja jouduin jäämään petiin. Muut lähtivät juuri yliopistolle esittelemään meidän dokkari-ideaa, toivottavasti presentaatio onnistuu hyvin! Harmittaa kun ei itse voinut lähteä matkaan, piti tänne hotellille jäädä lepäilemään. Nukahdinkin tuossa pariksi tunniksi kuumehouruissani ja kävin suihkussakin, mutta nyt on jo parempi fiilis, ei ainakaan ole kuumeinen olo, yskä ja nuha vielä vaivaavat. Mutta kerrotaampas mitä on tapahtunut viime päivityksen jälkeen.

Kuten kerroinkin edellisessä päivityksessä, ensimmäisenä iltana, kun Eve ja Tumppi oli lepäilemässä, me päätettiin poikien kanssa lähteä syömään johonkin läheiseen paikkaan. Mentiin kyselemään respasta mitä ne suosittelisi. Joku maharalaaji se oli, hitto kun nää nimet jää hyvin päähän. Noh, lähdettiin kyseiseen suuntaan hipsimään ja löydettiin kyseinen ruokapaikka, tosin se oli sitten kiinni. Onneksi vastapäätä oli auki yksi ruokapaikka, kunnon undergroundhooceekatukeittiö, vielä kiinalainen kaiken hyväksi. Jesse otti siinä nuudelimättöö ja me Oscarin kanssa otettiin kanatikkareita, oli kyllä pirullisen hyvää iltapalaa, nams! Herkullisen iltapalan jälkeen vielä hiukan datailua ja rentoutumista, ja sitten nukkumaan.

Seuraavana päivänä Eve herätti minut ja Oscarin joskus puol yheksän aikaan. Tarkoituksena oli lähteä keskustaan. Aattelin että pakko saada jotain ruokaa aluksi, soitin huonepalveluun ja 20 minuutin päästä tulikin kahvia ja paahtoleipää. Paikallinen kahvi on muuten aika mielenkiintoisen makuista, sokeria on laitettu kahviin varmaan 20 kiloa kuppia kohden ja muutenkin kahvi on laihaa. Sitten vaan ne kurkusta alas ja kohti keskustaa takseilla. Keskusta olikin sitten ihan erinlainen mesta kun tämä meidän hotellin lähistö. Hienompia taloja ja hotelleja täynnä ja siellä jopa pyöri muitakin länsimaalaisia kuin me. Käytiin tsekkaamassa Gateway to india, oli kyllä omasta mielestäni mitään sanomaton, vaikka olihan se hieno rakennus. Paikka oli täynnä kaikennäköistä kaupustelijaa, ainakin valokuvanmyyjiä oli todella paljon. Paras huijaus kyllä oli tämä hindumies. Jätkä tulee siihen siunailemaan meitä, kiertää langan käden ympärille ja laittoi punasen täplän ottaan. Olin silleen wau, onpas mielenkiintoisen näköistä toimintaa. Noh, kun rukous oli tehty, jätkä rupeaa pyytämään lahjoitusta hinduille, 500 rupiaa! Eihän se paljon euroissa ole, jtn 5 e, mutta täällä sillä saa vaikka mitä. Siinä Oscarin kanssa mietittiin, että pakko kai se on antaa, kun kulman takaa tuli. Samanlainen yritys oli myös kukkaistytöllä, joka yritti kietoa käsiimme jotain seppeleen tapaisia, hänen mukaansa tuottaisi paljon onnea, sama lahjoitusjuttu mielessään. Noh, Gatewaylta päästyämme lähdimme kävelemään rantaviivaa pitkin muutaman sata metriä, kunnes huomattiin että eipä tuolla taida olla mitään nähtävää enää. Siinä auringon alla ollessa tulee vähemmästäkin jano, ja lähdettiin ettimään kahvilaa. Löydettiinkin jokin, mikähän se nimi taas oli... Tilattiin smoothiet ja ai että teki hyvää (hintatasokin oli kylläkin korkeampi kuin meidän hotellin alueella, siitä sen taas huomaa kuinka turistinpaljous nostaa hintoja). Siinä kahvilassa mietiskeltiin, että minnes seuraavaksi, lähdetiin kävelemään suuntaan x. Matkalla oli satoja kojuja, suurin osa samanlaisia, oli koruja, kenkiä, krääsää, paitoja yms. Hienoa oli nähdä että Angry Birds t-paitakin oli jollain valikoimassa (aidoudesta en menisi vannomaan mitään). Samaa katua tarpoessamme kuulimme ensimmäistä kertaa livemusiikkia, jokin huilumyyjä esitteli taitojaan. Itsehän muusikkona en voinut vastustaa kyseistä huilusaundia, mitä niistä lähti ja eikun kyselemään myyjältä hintoja. Olikohan jotain 200 rupiaa isompi huilu. Noh, ei ollut mukana kun tonnin seteleitä ja arvelin että tällä sitä ei muuten ole vaihtorahaa. Kokeen paikka, katsotaan miten rehellisiä nämä myyjät oikeasti on. Annoin hänelle tonnin setelin, katsoi sitä ihmeissään ja lähti kyselemään viereisiltä kojuilta vaihtorahaa, ei tuntunut kellään olevan. Siinä samalla kun hän etsi vaihtorahaa, juttelin toisen paikallisen kanssa niitä näitä, kunnes hän alkoi tuputtamaan jotain nähtävyyskierrosta, sanoin suoraan että ei kiitos, tykätään mielummin kävellen tutkia paikkoja itsenäisesti, eikä meinannut sitäkään uskoa. Tässä vaiheessa huomasin että huilumies lähti juoksemaan nopeasti jonnekin huilujensa kanssa. Katsoin että nyt se tonni meni sinne. Kysyin paikalliselta että tuleekohan hän takaisin vielä. Eipä tainnut kuulla, vielä selitti samasta nähtävyysajelustaan. Vähän ajan kuluttua huilumies juoksee takaisin hullunlailla, ja löytyihän sieltä jostain sitä vaihtorahaa, mutta ei tarpeeksi, hänelle jäi liikaa rahaa käteen. Olin siinä että kyllä tämä näinkin käy, ei tässä mitään. Huilumies kaivoi jostain pienemmän huilun ja sanoi että ota tuo niin ollaan sujut. Totta kai miulle kaksikin huilua käy! Tämän session jälkeen käveltiin vielä samaa katua eteenpäin ja Jesselle tuli parkuva nälkä. Käveltiin vielä vähän matkaa ja paikallinen mäkkäri sattui eteen. Aluksi oltiin että eihän me nyt täällä mennä mäkkäriin, onhan täällä tuhat kertaa parempiakin paikkoja! Mutta mielenkiinto paikallisista mäkkäriä kohtaan heräsi liian suureksi ja mentiin sisään. Nautaahan ei tietenkään ollut missään hampurilaisessa, pelkkiä kanahampurilaisia. McChicken, McSpicyChicken yms. Tainut ateria maksaa kun jotain pari euroa. Kyllä ne ihan hyviä oli, meni noin välipalaksi. Mäkkäristä jatkettiin kävelyä ja löydettiin menossa olevat taidefestivaalit, wau! Eikun sisään vaan, ei ollut sisäänpääsymaksuja. Teemana näytti olevan kierrättäminen, ainakin teoksista päätelleen, tyhjistä vesipulloista tehty myrskylyhty oli kyllä aika komea näky. Nähtiin myös tanssi-esitys, oli varsin jännittävää rytmiikkaa. Jesse ja Oscar pääsi myös paikallisen television haastattelemaksi, kyseistä taidefestivaalista. Siinä festivaalin tuoksinnassa tuli jano, joten etsittiin ravintola käsiin ja eikun virkistävällä oluelle! Siinä sitten nautiskellessa viileästä ilmasta ja oluesta, katsottiin töllöstä myös krikettipeliä, on se kyllä hiton omituisen näköistä touhua. Siitäpä lasit tyhjiksi ja ulos, joku bongasi levykaupan siitä läheltä. Noniin, nyt sitä mennään. Ihme kyllä, ostin vain 3 levyä kyseistä kaupasta, vaikka intohimoinen keräilijä olenkin. Jonkin ajan päästä sitten päätettiin lähteä takaisin hotellille lepäämään, oltiin kuitenkin oltu monta tuntia liikkeellä ja jalat alkoi väsyä. Matkalla hotellille pysähdyttiin liikennevaloihin, ja taksin ikkunoihin tuli pieniä lapsia pyytämään rahaa. Se oli kyllä aika karua, taksikuski sanoi vain että laittakaa ikkunat kiinni. Siinä vaiheessa otti jo vähän pumpusta, olinhan jo nähnyt kaikenlaista karua täälläkin, mutta kieltäytyä antamasta rahaa pienelle lapselle, joka on köyhä, se oli kyllä jo melkein liikaa. Karua miten järki ja tunteet taistelee täällä keskenään, välillä on olo että voisi yrittää pelastaa koko Intian ja välillä taas että elä nyt rupee tekee mitään hölömöö. Mutta ei voi mitään muuta kun niellä kaiken. Ei täällä voi ruveta jakelemaan rahaa, muuten saat selllaiset miljoona ihmistä kimppuusi myös, jotka haluaa rahaa. Plus vaikka antaisikin, ei se auta kuin hetkellisesti. Noh, nyt menee jo vähän syvälliseksi, ehkä rauhoitun. Nää kuumehourut alkaa valtaa taas, yöh. Mitäs muuta me tehtiinkään. Ainii, käytiin viime iltana syömässä siinä hotellin suosittelemassa ravintolassa, HUHUH. Meni muuten maha niin pinkeäksi, että ois luullut vauvaa oottavan. En ees muista mitä kaikkea me syötiin, kaikki tilas eri ruokia ja jaeltiin niitä keskenämme, annokset oli niin isoja. Kaikki lopulta täyttyivät valtavaksi palloiksi ja oli pakko lopettaa syöminen. Siitäpä sitten pyörittiin ulos, ja huomattiin että paikallisilla on jotkin bileet käynnissä, sunnuntaina! Mentiin katselemaan lähempää ja paljastui että siellä olikin häät menossa! Pyydeltiin siinä sitten anteeksi sitä että jos häiritään heitä, mutta muutama pyysi meitä vain peremmälle. Noh käytiin vilkaisemassa ja oli muuten värikästä menoa, wau! Pyysivät vielä että tulkaa ottamaan ruokaa ja juomaa, mutta mehän olimme juuri käyneet syömässä ja meihin ei olisi mennyt muruakaan. Kyllä todellakin harmitti, kun piti tuollaisesta hääkutsusta kieltäytyä, huhu. Siinäpä pyörittiin hotellille takaisin kuput pinkeinä lepäämään ja tuotantosuunnitelmaa tekemään. Siinäpä se ilta menikin lölliessä ja puuhatessa, ja lopulta nukkumaan. Sitten heräsinkin tähän aamuun, kun oli kurkku kipeänä, pää pöhnässä ja nenä tukossa. Tässäpä sitten itse olen lepäillyt ja yrittänyt saada parempaa oloa, joka vähän on jo parantunut. Muiden pitäisi olla kohta puoliin takasin hotellilla, odotan jo miten heidän presentaatio on mennyt, onneksi miulla oli sen verran voimia että jaksoin näitä näppäimiä hakata ja saada tämän tekstin aikaiseksi. Huomenna pitäisi sitten mennäkkin kuvaamaan Elephant Islandille, siellä odottaakin varmaan kaikkea siistiä. Kiitos ja anteeksi jos tämä oli pitkä ja sekava, pistetään sairastelun piikkiin, seuraavaa tekstiä odotellessa sitten, toivottavasti viihdytti lukea, mie taidan jatkaa lepäilyä, Morjes!

Lähtö Intiaan ja ensimmäinen päivä

Noniin, täältä sitä Mumbaista asti kirjoitellaan! Meidän oli tarkoitus tehdä ensimmäiset bloggaukset ennen kun lähdemme matkaan, mutta emme sitten kerinneet. Kertokaamme siis alusta asti. Lennot oli siis Joensuu-Helsinki, Helsinki-Delhi ja Delhi-Mumbai eli vajaa 9 tuntia lentokoneessa istumista oli tiedossa, paitsi Jesselle joka lähti vasta Helsingistä matkaan. Ensimmäinen lento oli lähinnä lämmittelyä tulevaa lentoa varten, vaikka itselleni se oli 3.kerta kun olen lentokoneessa, muut olivat lentäneet puheista päätelleen enemmänkin, se varmaan selittikin miksi olin vähän väliä hukassa lentoasemalla miettien mitä pitää tehdä seuraavaksi. Onneksi sisäistin homman aika äkkiä. Sitten päästiin Helsinkiin, itse ensimmäistä kertaa Helsinki-Vantaa lentokentällä, helkutti sentään että oli siinä kokoa ja näköä (meikä on käynyt maailmalla joo...) Jessekin latteaan nauttien löydettiin sieltä väenpaljoudesta suhkot vaivattomasti. Siinä sitten vielä fiilisteltiin ja yritettiin sisäistää että tosiaan, me ollaan menossa Intiaan! Sinänsä hassua, että kenestäkään ei ollut havaittavissa minkäänlaista jännitystä, innostus ja kiinnostus taisi olla päällimmäisin tunne. Noh, sitten viimeiset savukkeet, puhelut ja virstan hallitut karkailut hoitamaan ennen Suomesta lähtemistä ja portille odottamaan. Siinä portilla jonottaessaan pyöri mielessä itsellä ainakin montakin asiaa mm. 7 tuntia istumista lentokoneessa kuulostaa pahalta ilman taukoja ja syöpäkääryleitä, mitenkähän tyttöystävä pärjäilee kotona, mitähän meitä Intiassa odottaa yms.  Kai sitä nyt vähemmästäkin menee pää pyörälle. Kun pääsimme lopulta koneeseen ja omille paikoilemme, siellähän odottikin mukava yllätys mistä Oscar puhuikin: Linux-käyttiksellä pyörivä henkilökohtainen viihdekeskus. Aluksi se vaikutti lupaavalta lelulta, koska ohjaimeenkin oli laitettu Super nintendon näppäimet. Eihän siellä sitten kuitenkaan ollut mitään Super Nintendo -pelejä, bähyy. Onneksi elokuvia ja TV-sarjoja löytyi yllin kyllin,   itse asiassa muutama uutuuskin oli listalla mm. Saapasjalkakissa. Harmi vain, että olin sen katsonut aikaisemmin sillä viikolla. Lento oikeastaan meni lähinnä leikkiessä ja manatessa hienolla henk.koht. viihdejärjestelmälle (se kaatuili muutaman kerran), katsella koiranpentuilmeellä lentoemäntiä ja näin saada lisää olutta, pohtien Kymppikerhon syvintä olemusta ja kyllähän sitä mustiin aukkoihin taidettiin jossain vaiheessa päätyä (kiitos Jesse ja Steven Hawking). Kukaan ei tainut juuri sillä matkavälillä nukkua, vaikka kyseessä olikin yölento. Itsekkin taisin ehkä puoli tuntia silmiä leputtaa, ei juuri väsyttänyt. Kun lopulta saavuttiinkin Delhiin, siellä odotti kauniit Delhin kaupungin valot. Miten ne vaan jatkui loputtomiin asti! Odotin vain auringonnousua kun sen säkenöinti osuisi Delhiin, mutta sitten kun se tuli. Sitä savusumun määrää, ei nähnyt kuin 200 metrin päähän korkeintaan. Onneksi pettymystä ei joutunut paljoa seuraamaan, tuli kiire seikkailessa kokolattiamattoputkiloissa, koko lentokenttä oli täynnä lattiamattoa, en kyllä itse haluaisi olla siivoamassa sitä! Sitten pääsimme Mumbaihin menevään koneeseen ja se näytti kuumottavalta ja yms yms. Aika loppuu meidän internetistä pärkkele! Täällä Mumbaissa odotti kerjääviä äitiä lapsien kanssa ja epämääräisiä tuijotuksia meitä kohtaan, varsinkin Even (länsimaalainen nainen taitaa olla aika kuuma kivi täällä) Käytiin lounaalla, jossa oli todella hyvää pöperöä ja tulista. Sen jälkeen seurasi veden metsästystä basaareista, ja lepäilyä rankan lentoreissun jälkeen. Siinäpä päivä menikin täällä, äsken käytiin vielä läheisessä katukeittiössä ottamassa iltapalaa, ja oli muuten hyvää kiinalaista! Ja siellä oli ensimmäinen paikallinen ihminen, jonka kanssa tuli juttuun, varmaan jo lisäilemässä facebookissa kavereiksi. Saa nähdä mitä huominen tuo tulleessaan, sitä odottellessa. Ps. Ensi kerralla varaan enemmän aikaa kirjoitukseen, ny se on moroo! 


Nuhaisin terveisin, Tolppanen

Test

test test test!